Lääkkeet

Reseptilääkkeet

Reseptilääkkeiden kanssa sinua palvelee apteekkimme asiantunteva farmaseuttinen henkilökunta. Reseptilääkkeiden saaminen käy nopeasti ja samalla saat tarvitsemasi tiedot lääkkeen käytöstä ja annostelusta sekä mahdollisista haittavaikutuksista.

Apteekissamme käytössä olevan interaktiotietokannan avulla voimme tarkistaa lääkkeiden yhteensopivuuden. Kun keskität lääkeostosi meille, voimme reseptilääkettä noudettaessa tarkistaa, että lääke sopii käytettäväksi yhdessä aiempien lääkkeidesi kanssa. Yhdessä varmistamme lääkehoitosi turvallisen onnistumisen.

Resepti on voimassa enimmillään kahden vuoden ajan, alkaen määräämis- tai uusimispäivästä.

Apteekissamme voi uusia myös sähköisiä reseptejä. Resepti voidaan uusia vain asianomaisen läsnä ollessa tai haltijan kirjallisella suostumuksella.

Lääkityksen tarkistuspalvelu

Jos jokin omaan tai läheisen lääkitykseen liittyvä asia mietityttää, voit tutustua lääkityksen tarkistuspalveluun. Palvelun avulla voidaan varmistaa, ettei asiakkaalle ole määrätty ylimääräisiä tai keskenään huonosti sopivia lääkkeitä. Palvelun avulla voidaan tarkistaa myös lääkkeiden oikeat ottoajankohdat ja soveltuvuus.

Palvelu sisältää noin puolen tunnin mittaisen tapaamisen, jossa asiakkaalle tarjotaan tärkeää tietoa esimerkiksi lääkehoidon oikeasta toteutuksesta. Tapaamisessa asiakas voi keskustella vapaasti lääkitykseen liittyvistä ongelmista ja huolista. Tarkistuksesta saa kirjallisen yhteenvedon, joka helpottaa saatujen neuvojen muistamista. Yhteenvetoa voi halutessaan näyttää myös lääkärin vastaanotolla.

Lääkkeiden koneellinen annosjakelu

Apteekkimme tarjoaa asiakkailleen koneellista annosjakelua. Säännöllisesti käytettävät lääkkeet toimitetaan asiakkaalle helposti käytettävissä kerta-annospusseissa. Asiakas saa annosjakelulääkkeet kahden viikon erissä, jolloin lääkitystä on helppo tarpeen vaatiessa muuttaa.

Kun annosjakelu aloitetaan, tarkistetaan samalla asiakkaan kokonaislääkitys ja lääkkeiden yhteensopivuus. Annosjakelua suositellaan erityisesti heille, joilla on paljon lääkkeitä käytössään. Annosjakelu on turvallinen palvelu, joka edistää lääkehoidon turvallista ja tehokasta onnistumista.

Annosjakelupalvelu on maksullista. Siitä kertyy kuitenkin huomattavia säästöjä, sillä lääkkeet jaetaan aina yksikköhinnoiltaan edullisimmista pakkauksista. Annosjakelun vuoksi kotiin ei kerry ylimääräisiä lääkkeitä, eikä siis myöskään lääkehävikkiä synny.

Annosjakelupalvelua saa sekä Riihikosken, Yläneen että Oripään apteekeista. Varha on hyväksynyt kaikki apteekkimme koneellisen annosjakelun palveluntuottajiksi, jolloin maksuvälineenä käy myös Varhan myöntämä lääkkeiden koneellisen annosjakelun palveluseteli.

Lääkevaihto

Reseptilääkkeen voi vaihtaa apteekissa edullisempaan rinnakkaisvalmisteeseen, mikäli lääke kuuluu vaihtokelpoisten lääkkeiden luetteloon, eikä lääkäri tai asiakas itse ole vaihtoa vastaan. Jos asiakas ei halua vaihtaa lääkettä, tulee hänen itse maksaa viitehinnan ja ostamansa lääkkeen hinnan erotus. Koko farmaseuttinen henkilökuntamme on suorittanut Biologisen lääkehoidon tuki apteekissa -koulutuksen. Kysy lisää lääkevaihdosta apteekista.

Kela-korvaus

Asiakas saa korvauksen piiriin kuuluvista reseptilääkkeistä Kela-korvauksen sen jälkeen, kun lääkeostoista on maksettu kalenterivuosittainen alkuomavastuu 50 euroa. Alkuomavastuu ei koske lapsia ja nuoria: sitä sovelletaan sen vuoden alusta, jolloin henkilö täyttää 19 vuotta.

Lääkekorvauksia maksetaan kolmessa luokassa:

  • Peruskorvaus 40 % lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta
  • Alempi erityiskorvaus 65 % lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta
  • Ylempi erityiskorvaus 100 % lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta (asiakas maksaa 4,50 euron omavastuun jokaisesta ostamastaan lääkkeestä, joka kuuluu tähän korvausluokkaan)

Asiakas saa korvauksen Kela-korvattavista lääkeostoistaan ja perusvoiteista sekä kliinisistä ravintovalmisteista. Korvauksen saa, kun näyttää apteekissa Kela-korttia. Yhdellä kertaa ostetuista lääkkeistä korvataan enintään kolmen kuukauden lääkkeet.

Lääkekaton (633,17 euroa/vuosi, vuonna 2025) täytyttyä asiakas maksaa vain 2,50 euron omavastuuosuuden lääkettä kohti. Saamme tiedon vuosiomavastuusi eli maksukaton ylittymisestä sähköisesti asiointisi yhteydessä. Saat lisäkorvauksen jo heti lääkeoston yhteydessä, eikä sinun tarvitse hakea sitä jälkikäteen erikseen Kelasta.

Riihikosken apteekki

Turuntie 633, 21870 Riihikoski

02 486 1713 tai 044 558 3012 (pvm/mpm)

riihikoskenapteekki@apteekit.net

Avoinna

  • Ma – Pe 9 – 17:30
  • La 9 – 13
  • Su suljettu

Poikkeukset

  • 29.05.2025 suljettu

Marker
Riihikosken apteekki

Oripään apteekki

Yläneentie 2, 32500 Oripää

02 766 1232 (pvm/mpm)

oripaanapteekki@apteekit.net

Avoinna

  • Ma – Pe 9 – 17
  • La – Su suljettu

Poikkeukset

  • 29.05.2025 suljettu

Marker
Oripään apteekki

Yläneen sivuapteekki

Kuntolantie 1 B, 21900 Yläne

02 256 3259 (pvm/mpm)

ylane.apteekki@apteekit.net

Avoinna

  • Ma – Pe 9 – 17
  • La 9 – 13
  • Su suljettu

Poikkeukset

  • 29.05.2025 suljettu

Marker
Yläneen sivuapteekki